SINISEN TALON NÄYTTELY VÄREILYÄ ILMASSA
Huhtikuun näyttelynä Mikkelangeloiden Sinisessä talossa on kangasniemeläisen Anja Hoviniemen Väreilyä ilmassa. Näyttely on avoinna 4.-29.4. maanantaista perjantaihin kello 12-16, suljettu pitkäperjantaina 15.4. ja toisena pääsiäispäivänä 18.4. mutta sen sijaan auki lauantaina 16.4.
Näyttely on retrospektiivinen, eli akvarelli-, akryyli- ja öljyvärityöt ovat peräisin Anja Hoviniemen koko aikuiselämän jatkuneen harrastamisen ajalta, vuoden 1975 ensimmäisistä öljyväritöistä Alfa-Art Taidekoulun tuotoksiin viime vuodelta.
“Teosteni aiheet löydän enimmäkseen ottamieni valokuvien pohjalta. Kuvaan mielelläni luontoa ja ihmisiä”, Hoviniemi sanoo.
Kansalaisopisto-opiskelun lisäksi Hoviniemi on alusta alkaen käynyt ahkerasti eri taiteilijoiden lyhytkursseilla. Ensimmäinen ulkomaan maalausmatka suuntautui 1988 Kreetalle, missä opetti Antero Kare. Kuusi kertaa hän on ollut mukana Samuli Heimosen maalausmatkoilla Italiassa. Kotimaassa opettajana on ollut muun muassa Urpo Martikainen.
Kuuden viime vuoden ajan Hoviniemi on opiskellut aikuisten taidekoulussa Puulan Seutuopistossa, ja tänä keväänä hän keskittyy siellä lopputyön tekemiseen.
Väreilyä ilmassa on Hoviniemen kuudes yksityisnäyttely ja ensimmäinen Kangasniemen ulkopuolella. Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut Pieksämäellä, Hankasalmella ja Mikkelissä.