Taidetta ja vanhoja nukkeja Sinisessä talossa

with Ei kommentteja

Taidetta ja vanhoja nukkeja Sinisessä talossa

Vuosien aikomisen jälkeen Kaarna Linnalle tuli voimakas tarve aloittaa taiteen tekeminen. Viimeisten yhdeksän vuoden aikana öljy-, akryyli- ja pastelliväritöitä on kertynyt aika tarkkaan sata kappaletta. Tuotteliaan taiteilijan neuvo aloittavalle harrastajalle kuuluukin: ”Kimppuun vaan heti, kun harrastus miellyttää. Mitä kauemmin ehtii maalata, sitä taitavampia töitä pystyy luomaan ja nautittavia tyydytyksen tunteita kokemaan”.

Aiheet töihin tulevat pääasiassa vuosikymmenten aikana kertyneistä valokuvista. Linna kuvaa kaikkea – aiheita ja kuvia on tuhansittain. Kesäisin hän nauttii myös luonnossa maalaamisesta. Vesi ja heijastukset ovat hänen rakkautensa. Hän seuraa pitkiäkin aikoja veden liikettä ja värien muuttumista pinnalla; tuulen ja auringon vaihtaessa muotoja, värejä ja valoa koko ajan. Heijastukset on maalausaiheena niin vaikea, ettei hän ole vielä pystynyt sitä vangitsemaan itseään tyydyttävällä tavalla. Linna ei kuitenkaan luovuta vaan jatkaa harjoittelua. Joskus epätyydyttävä työ on vain hylättävä ja aloitettava työstämään jotain uutta.

Linna tuo näyttelyynsä myös osan vanhoista nukeistaan, joita hän on kerännyt pitkään. Vaikka ”nukkekiintiö” on jo täynnä, tarttuu mukaan vieläkin joku poikkeusyksilö. Nukeille on varattu näyttelyyn oma pöytä, jossa niihin voi käydä tutustumassa. Saa katsoa ja koskea!

 

 

Taidetta ja vanhoja nukkeja – näyttelyyn voi tutustua Mikkelangelot ry:n Sinisessä talossa (Maaherrankatu 31). Näyttely on avoinna 2. – 28.10. ma – la klo 12 – 16.