Maanantai-ryhmä

Marraskuun väriläikkiä Pannukakkutalossa

Teksti: Maija Yrjölä

Marraskuun väriläikkiä Pannukakkutalossa

Joukko taideyhdistys Mikkelangelot ry:n jäseniä on vuosikaudet kokoontunut maalaamaan akvarelleja Peter Kaunin ohjauksessa. Ryhmässä vaihtuvuus on sallittua, ja moni mikkelangelo on jo tullut, ollut aikansa ja lähtenyt harrastuksessaan eteenpäin. Tämänhetkinen ryhmä esittelee töitään Pannukakkutalossa pimeän marraskuun piristeeksi. Maalauksia on kahdeksalta tekijältä ja tyylejä vähintään saman verran.

Eija Taskinen rakastaa eri vuodenaikoja ja saa inspiraationsa luonnosta, jonka muutoksia hän valokuvaa ja soveltaa maalaustensa aiheiksi. Erityisesti hän on vaikuttunut veden heijastuksista sekä puista ja niiden muodoista.

Ryhmän tällä erää tuorein jäsen Anja Miettunen on tehnyt käsillään töitä eri ammateissa ja opettelee nyt sekä akvarelli- että pastellitekniikkaa. Öljyvärien hän sanoo jääneen kuivumaan tuubeihin.

Helmi Selonen aloitti akvarellimaalauksen liityttyään Mikkelangeloihin muutama vuosi sitten, mutta lyijykynä- ja hiilipiirroksia sekä savitöitä hän on tehnyt jo aiemmin. Mieluisimpia aiheita ovat maisemat sekä luonnon valot ja varjot. Työt ovat useimmin mieli- ja muistikuvia, joissa hän pyrkii kuvaamaan tunnelmia.

Peterin kurssille on aina innostavaa lähteä”, sanoo 55 kilometrin päästä tuleva Seija Saloranta, jolla on kokemusta eri tekniikoista ja intoa opetella uusia – kun vain aika riittäisi.

Hän kuten muutkin ryhmäläiset pitävät Peter Kaunin rauhallisesta ja arvostavasta ohjauksesta. Ei tarvitse jännittää, vaikka joku muoto tai väri menee päin honkia: sen parantamiseen saa ohjeet.

Monen muun lailla Raili Mustajärvi tutustui akvarellimaalaukseen vasta Kaunin kurssilla. Alussa oli hankalaa ja töistä tuli sotkuisia. Häntä kiehtoo tekniikan arvaamattomuus, ja ryhmässä on vapaus siihen mikä hänelle on luontaisinta: vaikka aihe olisi realistinen, lopputulos on useimmiten sadunomainen.

Pentti Halonen sanoo tehneensä parhaan työnsä 1960-luvulla Oiva Koiviston grafiikan kurssilla. Sittemmin hän on piirtänyt paljon pilakuvia sekä ihmisistä että eläimistä ja osallistunut Kameraseuran näyttelyihin. Nyt kiinnostaa akvarelli, ja usein hän yllättää ryhmän upeilla kotitöillä.

Sattumataidetta, sanoo Maija Yrjölä tekemisestään. Joskus tulee hyvä työ, mutta omintakeiset ideat ja tekemisen prosessi ovat lopputulosta tärkeämpiä.

Peter Kaunin omat vahvat ja mielikuvitusta herättelevät työt ovat jo vuosikymmenten mittaan tulleet tutuiksi mikkeliläisille, ja niitä on esillä tässäkin näyttelyssä.

Näyttely Pannukakkutalossa 1.-30.11. ma-to klo 11-18, pe 11-19, la 11-17, su suljettu. Avoimet avajaiset to 2.11. klo 17.

Maanantai-ryhmä

MIKKELANGELOT –Mikkelin harrastajataiteilijayhdistys